
Kuka Märt?
Terveydenhuollon tuotantotalouden tutkija, konsultti, ja luennoitsija. Syntynyt Tallinnassa, kotoisin Vantaalta, asettunut Helsingin Jätkäsaareen. Pidän strategialautapeleistä ja laitesukelluksesta.
Haluan olla osaltani vaikuttamassa yhteiskuntaan, jotta hyvinvointivaltion lupaus voidaan pitää ja että suomalaisen ulottuvissa on laadukasta ja edullista hoitoa myös vuosikymmenien päästä.
Viimeisimpiä kirjoituksia
Terveydenhuollossa keskitytään vääriin asioihin.
EDIT: Helsingin Sanomissa julkaistiin 12.7.2023 teemasta erinomainen haastattelu professori Kristiina Patjan kanssa. Terveydenhuollon resursseista – erityisesti hoitajien ja lääkärien riittämättömistä määristä – keskustellaan lehdissä vuodesta toiseen. Kasvavaa kysyntää perustellaan milloin väestön vanhenemisella, milloin nuorten mielenterveyskriisillä. Näitä suuria ongelmia yhtään vähättelemättä, yksi keskeinen tekijä on mielestäni saanut turhan vähän huomiota. Nimittäin merkittävä ja kasvava osa terveydenhuollon […]
Kela-korvausten leikkauksen perustelut ontuvat.
Teksti on alun perin julkaistu Helsingin Sanomissa 17.03.2022.Sanna Marinin (sd) hallitus ilmoitti valtavasta leikkauksesta yksityisen terveydenhoidon Kela-korvauksiin. Leikkaus vaikuttaa lyhytnäköiseltä ja sen perustelut ontuvat. Sosiaali- ja terveysministeriöstä todetaan, että aikaisempien leikkausten perusteella hallitus arvioi, ettei julkisen sektorin palveluiden kysyntä lisäänny leikkauksen johdosta (IL 14.3.). Tämä oletus on osoitettu vääräksi useasti, kun on tarkasteltu esimerkiksi suun […]
Terveyttä hinnalla millä hyvänsä?
Teksti on alun perin julkaistu Kapitaali -lehdessä 29/4/2022. Mikä on sopiva hinta ihmishengestä? Onko se määrittelemättömän arvokas vai voidaanko sille laittaa hintalappu? Entä jos keskustellaan terveydestä? Kuinka paljon terveys saa maksaa ja mihin asti yhteiskunta on vastuussa terveyden tuottamisesta? Entä jos toisen terveys on toisilta pois? Muun muassa tällaisia kysymyksiä pohditaan, kun poliitikot ja virkamiehet […]
Hoitajien ahdinko kiihdyttää terveydenhuoltomme romahtamista.
Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on kipuillut jo pitkään kasvavan palvelutarpeen kanssa. Elämme yhä pidempään ja osaamme hoitaa yhä monimutkaisempia tauteja, mikä johtaa siihen, että terveyskeskuksen ovella kolkuttaa vuosi vuodelta enemmän ihmisiä. Samaan aikaan, kun järjestelmä kipuilee, vaatii valtio yhä enemmän. Tästä toimii erinomaisena esimerkkinä viimeaikoina esillä ollut hoitajamitoitus (HS 29.8.). Juuri hoitajamitoitus on erinomainen esimerkki siitä, […]